Kissan kanssa Lappiin; Etelä-Suomesta Pohjois-Suomeen julkisia käyttäen. Miten se onnistuu ja miten kissa viihtyy tunteja junassa? Entä minkälaista se Lapissa seikkaileminen on kissan kanssa? Kissan kanssa Lappiin matkustaminen ja uudet seikkailut voivat houkuttaa monia. Onhan se jo hieman yleisempää että kissoja on nähty useammin mukana niin Lapin kuin Norjankin maisemissa, mutta kovin yleisestä asiasta emme voi kuitenkaan vielä puhua.
Kissan kanssa lappiin matkustaminen julkisilla saattaa olla monelle ainoa vaihtoehto ja tästä syystä tämä saattaa askarruttaa monia. Onhan se melko pitkä matka kissalle, riippuen tietysti mistä päin aloittaa matkustamisen. Entä jos pitää tehdä vielä vaihto, joka kestää melko pitkään? Tästä meille kertoo ihanan Sakari kissan omistaja, joka kävi tekemässä aivan ihanan reissun Lapissa, jossa valloitettiin myös Saanatunturi. Mitä kaikkea se vaatii että kissan kanssa Lappiin meneminen onnistuu:
Sakarikissan kanssa Saanatunturia valloittamassa!
Tarina siitä kuinka retkeillään kissan kanssa etelästä pohjoiseen, julkisia kulkuvälineitä käyttäen
Sakari on vuoden vanha maatiaiskissanpoika, joka muutti luokseni syyskuussa 2021. Asun kerrostalossa, mutta vietän paljon aikaa luonnossa retkeillen sekä mökkeillen. Haaveilin, että olisipa hienoa, jos saisin Sakarista retkikaverin. Ostin hänelle pienten koirien kuljetukseen tarkoitetun selkärepun, valjaat ja talutushihnan.
Heti ensimmäisellä yhteiselle mökkiretkellä Sakari ollessa 3,5 kuukautta vanha hän otti ulkoiluvarusteet omakseen ja omatoimisesti kiipesi selässäni olevan reppunsa päälle tähystelemään, jossa edelleen mielellään matkustaa kyytiläisenä.
Minulla ei ole autoa vaan liikun pääasiassa julkisilla kulkuvälineillä. Pienestä pitäen Sakari on kulkenut mukanani pelottomasti repussaan niin bussissa, junassa kuin ratikassakin. Kun laitan eteisessä kenkiä jalkaani, hyppää Sakari olkapäälleni ja katsoo kysyvästi: Mihin lähdetään? Sakari selkeästi nauttii luonnossa oleilusta sekä kohtaa uteliaisuudella ja rohkeudella uudet paikat ja ihmiset. Yhteinen retkeilyharrastuksemme on muotoutunut hyvin luonnostaan.
Kesäloman suunnittelua
Sakarin rohkea ja seikkailunhaluinen luonne on mahdollistanut yhteisten retkien tekemisen ja liikkumisen. Suunnitellessani kesälomaohjelmaa päätin lähes vuoden yhteisellä retkeilykokemuksella lähteä Sakarin kanssa Tampereelta Kilpisjärvelle, julkisia kulkuvälineitä käyttäen. Paikka on itselleni tuttu ja merkityksellinen, olen käynyt siellä useamman kerran. Varasin paikan itselleni sekä lemmikille yöjunaan ja bussiin sekä mökin Kilpisjärven retkeilykeskukselta, johon sai majoittua kissan kanssa.
Sakarin varusteina olivat hänen oma reppunsa, valjaat, talutushihna sekä kestokassista tekemäni, pieneen tilaan taiteltava retkivessa + hiekkaa. Varmuudenvuoksi valjaissa sekä talutushihnassa on tuplakiinnitys, vaikka hän ei ole koskaan yrittänytkään lähteä lipettiin. Sakarilla on myös mikrosiru. Minä olin pakannut omat matkatavarani perässä vedettävään ”mummokärryyn”, joka on kätevä tavaroiden kuljettamiseen silloin, kun Sakari kulkee selässäni omassa repussaan.
Yöjunassa
Aloitimme pohjoisen seikkailumme yöjunalla Tampereelta Rovaniemelle, jossa nukuimme makuuhytissä, joka oli tarkoitettu lemmikkien kanssa matkustaville. Junaan päästyämme lattialla odotti Sakaria VR:n puolesta iso vesikuppi, vesipullo ja pyyhe. Konduktööri oli hämmästynyt matkalippuja tarkastaessaan, kun kohtasi hytissä vapaana olevan kissan: Tällaisia otuksia junassa harvemmin näkeekään, sanoi hän. Junan lähdettyä liikkeelle Sakari valtasi yläpetin, niin että sai sieltä tähyillä ikkunasta vilisevää maisemaa ja minä nukuin alapetillä. Muutaman kerran yön aikana yläpetiltä kuului kipakka mau, kun juna täristi tai jarrut kirskuivat, mutta muuten nukuimme levollisesti.
Aamulla heräsimme Rovaniemellä, jossa meillä oli tunnin odottelu rautatieasemalla, ennen linja-auton lähtöä Kilpisjärvelle. Ulkoilimme läheisessä metsikössä, jossa Sakari pääsi jaloittelemaan ja käymään tarpeillaan. Tämän jälkeen minä kävin asemaravintolassa aamupalalla ja sen aikaa Sakari tarkkaili muita matkaajia reppunsa suojasta.
Linja-autolla kohti Kilpisjärveä
Linja-autossa oli väljää, joten istuin itse ikkunapaikalla ja Sakari omassa repussaan, sivuluukku auki viereisellä penkillä. Välillä hän kömpi syliini katselemaan maisemia ja kävi tervehtimässä kanssamatkustajia, kun annoin hänen liikuskella vapaana talutushihnassa. Linja-autossa en ottanut Sakarin retkivessaa esille, koska seitsemän tunnin bussimatkan aikana pysähdyksiä oli useita, jolloin pääsimme ulos jaloittelemaan ja tarpeille.
Kilpisjärvellä linja-auto pysähtyi Retkeilykeskuksen pihassa, josta haimme mökkimme avaimet ja sen jälkeen kävelimme muutama sata metriä järven rantaan. Mökkiin päästyämme Sakari kiersi ensimmäiseksi nuuskimassa jokaisen nurkan, jonka jälkeen hän söi ja valtasi jälleen yläpetin. Minä lähdin kastautumaan Kilpisjärveen. Olimme kumpikin matkanteosta raukeina!
Saanatunturin valloitus
Vietimme Kilpisjärvellä kolme päivää. Sää oli kesäisen lämmin, pohjoisen aurinko paistoi yötä päivää eikä pahin sääskiaika ollut vielä alkanut. Teimme päiväretkiä niin, että Sakari kulki repussaan selässäni ja minulla oli kummallekin eväät mukana pienessä olkalaukussa. Kohokohta oli Saanatunturin valloitus, johon oli mökiltämme 4km nousu! Lähdimme liikkeelle aamulla varhain kuuden aikaan, koska oli luvattu helteistä päivää ja arvelin reitillä olevan myöhemmin päivällä paljon kulkijoita. Sakari kulki tuon neljän kilometrin nousun ja paluumatkan välillä talutushihnassa maassa tassutellen, välillä repun päällä tähystellen ja sitten kun halusi lepäämään niin, sujahti repun aukosta sisälle huilailemaan.
Yhteisen vuotemme aikana olen havainnut, että kissan kanssa retkeillessä syntyy paljon kohtaamisia vastaantulijoiden kanssa. Tämä tuli ilmi myös tunturiin noustessamme. Sakari sai paljon rapsutuksia, huomiota ja hämmästelyä. Saimme kuulla monta tarinaa muiden patikoijien elämässä olleista kissoista! Huipulle päästyämme vietimme siellä pitkän tovin ihaillen maisemia ja tunturikukkia sekä syöden eväitä ja kuunnellen kiirunoiden laulua. Sakari tarkasteli ympäristöä mieluiten repustaan, suojassa huipulla käyvältä kovalta tuulelta.
Polkupyörällä Tsahkaljärvelle
Seuraavana päivänä teimme retken läheiselle Tsahkaljärvelle. Lainasin Retkeilykeskukselta polkupyörän, jolla poljin 5km kohteeseen vievän polun alkuun. Sakari oli pyöräillessäni kyydissä mukana, omassa repussaan selässäni. Perillä tassuttelimme muutaman kilometrin helppokulkuista reittiä Tsahkaljärven rannalle, johon edellisenä päivänä valloitettu Saana näkyi komeasti. Kävimme myös kauniilla Tsahkalputouksella, mutta sen kova kohína oli Sakarille pelottavaa, joten emme jääneet sitä pidemmäksi aikaa ihastelemaan. Toinen Sakarille pelottava asia pohjoisessa oli porot! Aamutassuttelulla mökkimme pihamaalla, saapui siihen pieni lauma poroja. Salamannopeasti Sakari kiipesi olalleni, pääni taakse turvaan, josta arasti tarkasteli outoja sarvipäitä, joita ei eteläsuomessa liiemmin tapaakaan.
Takaisin kohti etelää
Kotiin Tampereelle palasimme jälleen bussilla ja yöjunalla. Radalle rikkoutuneesta tavarajunasta johtuen emme päässeet Rovaniemellä yöjunaan vaan jouduimme jatkamaan toisella bussilla Ouluun asti. Matkalla siitä bussista hajosi rengas! Kanssamatkustajat olivat hellepäivästä johtuen kärsimättömiä, monet aikuiset kiroilivat ja lapset kitisivät, mutta retkiseuralaiseni Sakari vaan käänsi repussaan kylkeä ja lekotteli tyytyväisenä.
Joustava ja kiireetön mieli onkin tärkeä ominaisuus, kun lähtee julkisilla kulkuvälineillä seikkailemaan sekä se, että kissalla on oma turvapaikka, kuten Sakarilla oma reppunsa, jossa hänen on hyvä olla tilanteessa kuin tilanteessa! Pohjoisen seikkailumme oli kovin onnistunut ja onnentäyteinen kokemus. Sain retkestä itsekin enemmän yhdessä Sakarin kanssa kuin että olisin mennyt itsekseni ja hän olisi jäänyt hoitoon. Minun mielestäni retkeily kissan kanssa pysähdyttää hetkeen. Suorittaminen jää pois, tahti verkkaistuu ja yksityiskohdat luonnostakin tulevat paremmin havainnoitua.
Lisää Sakarikissan luontoretkeilystä voit lukea Instagramista: Sakarikissa_theadventurecat
