Sokean kissan ulkoilu, mitä se vaatii ja mitä hyötyä siitä on kissalle? Sokealla kissalla kasvavat muiden aistien tärkeys aktivoinnissa. Tällä kertaa Dali the adventure catin aiheena on kissan sokeus, sen huomioon ottaminen ja sokean kissan aktivointi ulkoilun kautta. vierailevaksi kirjoittajaksi löysimme ihanan kissa kaksikon omistajan, joka on aikanaan adoptoinut kissat Kyproksen kaduilta. Annetaan siis kirjoitus kynä Kiran ja Kahlil kissojen omistajan käteen, jotta pääsemme lukemaan mitä sokean kissan ulkoilu vaatii. Sekä mitä erityistä sokean kissan kanssa tulee ottaa huomioon:
Kira ja Kahlil, sokeat seikkailu kissat keravalta.
Kira ja Kahlil ovat syntymästään sokeita seikkailukissoja Keravalta. Molemmat ovat syntyneet kadulle Kyproksella, maassa jossa ihmisiä on 1.2 miljoonaa ja kodittomia kissoja 1.5 miljoonaa. Villikissapopulaatioissa erilaiset taudit kiertävät kissoista toiseen ja silmäongelmat ovat yleinen vaiva sekä aikuisilla kissoilla, että näiden jälkikasvulla.
Kiran emo on todennäköisesti sairastanut esimerkiksi herpestä, joka saattaa johtaa pentujen syntymiseen sokeana. Kahlil syntyi molemminpuolisen mikroftalmian, eli pienisilmäisyyden kanssa, joka on todennäköisesti perua emonsa tiineyden aikana sairastamasta viruksesta. Suomeen adoptoin molemmat yksityisesti, itse Kyprokselta hakien. Kiran lokakuussa 2018 ja Kahlilin elokuussa 2019. Ikää heillä on siis tällä hetkellä vuosi ja kaksi.
Mistä seikkailut alkoivat ja mitä sokean kissan ulkoilu vaatii?
Kuudesta kissastani Kira ja Kahlil ovat ainoat ulkona seikkailevat, 11-18-vuotiaan senioriväen suosiessa ennemmin verkotettua takapihaamme. Heidän seikkailukissoiksi kasvattamisestaan on kiittäminen Midiriä, edellisessä elämässään itsenäisesti ulkoillutta kissaa, jonka adoptoin tämän ollessa 8-vuotias ja jonka kanssa ulkoilimme yhdessä elämänsä viimeiset 13 vuotta. Kun kolme vuotta kuolemansa jälkeen olin etsimässä erityistarpeista, vaikeasti kodin saavaa kissalasta laumamme jatkoksi tiesin tahtovani ulkoilla tämän kanssa heti pienestä pitäen. Ja kun kävi selväksi tämän erityistarpeen olevan juuri sokeus, olin päätöksestäni entistä varmempi, sillä sokea kissa ei voi viihdyttää itseään esimerkiksi ikkunasta lintuja seuraamalla.
Sokea kissa kokee ympäristönsä koskettamalla, kuulemalla, haistamalla ja maistamalla, olemalla itse paikalla. Minulle oli alusta asti itsestään selvää, että jos tämä kissa niin tahtoisi, saisi se tuntea metsäkankaan, rantahiekan ja niityn tassujensa alla, tuulen turkissaan ja sateen ja auringon kasvoillaan, kuulla linnut, oravat ja kimalaiset ympärillään, haistaa edellään samaa polkua kulkeneet eläimet ja maistaa ruohon siellä missä se kasvaa.
Mitä ottaa huomioon kissan sokeuden kanssa
Kira saapui +33-asteiselta Kyprokselta Suomen +5 asteeseen ja kovaa vauhtia lähestyvään talveen, joten aloitimme ulkoilun kanssa niin pian kuin mahdollista. Viikko kotiutumisensa jälkeen vietimme ensimmäiset 15 minuuttia metsän laidassa Kiran istuessa valtaosan ajasta sylissäni kuuntelemassa ympäröivää maailmaa ja siitä se sitten lähti.
Pitkään Kiran suosikkipaikka oli lähimmän järvemme ranta, jossa hän pääsi juoksemaan hiekalla vailla esteitä tiellään, mutta kun peloton pentuaika oli ohi alkoi Kira arastella vieraiden ihmisten ääniä siinä määrin, että olemme siitä lähtien ulkoilleet pääsääntöisesti paikoilla joilla saamme olla yksin. Kahlilin saapuessa sää oli lämpimämpi ja koko ensimmäinen talvensa jokseenkin olematon, joten onnistuimme ulkoilemaan sen kanssaan jotakuinkin keskeytyksettä. Sadesäillä saatoimme suunnata eläintarvikeliikkeisiin tai kukkakaupan käytäville, mutta kuten isosiskonsa alkoi myös Kahlil nyt ensimmäisen syntymäpäivänsä kynnyksellä epäröidä kuullessaan toisia ihmisiä lähistöllä.
Ääni lieneekin se suurin ero näkevän kissan kanssa ulkoiluun. Uutta ulkoilupaikkaa harkitessa on mietittävä jo etukäteen, millaiseen äänimaailmaan kissansa vie ja toisaalta myös omaa ääntään on opeteltava sietämään. Koska eivät pelästyessäänkään lähde omille teilleen, kulkevat Kira ja Kahlil lähes poikkeuksetta irti seuraten askeleitani ja puhettani, joten kun olemme ulkona olen jollain tapaa äänessä miltei tauotta. Helpoimmalla pääsee kun mukana on toinen ihminen jonka kanssa puhella ja kaupan päälle saa samalla toisen parin silmiä seuraamaan ympäristöä jonkin yllättävän varalta. Eroavaisuuksista loput ovat kissojen persoonaa ja osaltaan sitä, että Kira kartoittaa ja muistaa tuttuja paikkoja. Toisin kuin Kahlil, joka suuntaa sinne minne mielii turhia miettimättä. Kahlil pitää siis puista, vedestä ja esteettömistä ympäristöistä, kuten rannoista. Kira tiheiköistä, umpimetsistä ja aivan erityisesti oman taloyhtiömme pihapiiristä keskellä kesäyötä.
Sokeus kotioloissa
Kotioloissa sokeutensa tarkoittaa ylimääräisestä tavarasta puhtaana pidettäviä tasoja. Huonekalujen pitämistä samoilla paikoilla ja avonaisia ovia raollaan. Ei koskaan kokonaan auki, jotta mieliinsä piirtämänsä kartta pitäisi paikkansa. Tutussa, muuttumattomassa ympäristössä sokeuttaan ei huomaa lainkaan. Ellei Kahlililla ole kiire syömään. Silloin saatetaan pariin ovenkarmiin melkein törmätäkin.
Toistaiseksi olemme siis seikkailleet vain lähimetsissä ja -rannoilla, mutta suunnitelmissa on ottaa samasta taloudesta löytyvä reissupaku alle ja suunnata myös kaukaisempiin kohteisiin. Kuten Lappiin, kunhan sinne on taas soveliasta matkata. Telttailua olisi myös tarkoitus kokeilla jo tänä kesänä. Ja jos ihmisarkuutensa tulevaisuudessa hellittää, matkustaisin mielelläni heidän kanssaan joku päivä myös ulkomaille. Menneet ja tulevat seikkailunsa löydät Instagramista tunnuksella @melenekira!
Instagramissa saa myös laittaa viestiä melenekiralle, jos haluaa enemmän tietoa kissan adoptoinnista kyprokselta. Siellä ei ole toimivaa yhdistystä, vaan asiat hoituvat yksittäisten vapaaehtoisten toimesta.
