Seikkaileminen kissan kanssa

Seikkaileminen kissan kanssa, uhka vai mahdollisuus? Artikkeli kertoo siitä, miten Hilla kissa on kasvatettu seikkailemaan mukana. Seikkaileminen kissan kanssa voi tarkoittaa montaa asiaa; voit lähteä kissan kanssa ulkoilemaan, patikoimaan, vesille tai vaikka muuten reissun päälle. Seikkaileminen kissan kanssa tekee hyvää niin kissalle kuin omistajalleenkin ja lähentää lemmikin ja omistajan suhdetta.

Pidemmittä puheitta annamme jälleen näppäimistön vierailevalle kirjoittajalle, Hilla kissan omistajalle, joka saa omin sanoin kertoa miten he ovat aloittaneet seikkailemisen kissan kanssa ja mihin kaikkeen ihanaa Hillaa on jo totutettu.

Seikkaileminen kissan kanssa on hyvän mielen kirjoitus, joka antaa paljon vinkkejä kissan kanssa ulkoilun aloittamiseen!

Seikkaileminen Hilla- kissan kanssa

Pitkän lemmikittömän jakson jälkeen haikailimme uutta karvaista perheenjäsentä. Perheemme harrastaa mökkeilyä ja luontoretkiä, joten lemmikin tuli olla sellainen, jonka voisi sitten ottaa mukaan, mahdollisesti pidemmällekin vaellukselle.

Toisaalta olisi välttämätöntä, että se viihtyisi myös kerrostalossa ja ettei sitä tarvitsisi viedä ulos huonolla säällä tai jos ihan oikeasti ei jaksa. Reissukissa Pessi oli jo tuttu netistä ja pienellä googlailulla löytyi Dali ym. kumppaneita, mikä varmisti päätöstä. Meille tulisi kissa! Erinäisten vaiheiden ja hartaan odotuksen jälkeen muutti meille Hilla. Vähän jännitti, tykkäisikö se alkuunkaan sille suunnitellusta ulkoilevan sisäkissa-vaelluskissan roolista.

Hilla, viralliselta nimeltään Itäruusun Antonina the Supernova, on noin puolitoistavuotias neva masquerade -tyttökissa Vantaalta. Hilla ulkoilee valjaissa ja kulkee sujuvasti mukana omien ihmistensä kanssa mökillä ja erilaisilla retkillä tunturissa, kajakissa ja teltalla. Tästä voisi toki saada väärän käsityksen siitä, että Hilla olisi erityisen lunki ja rohkea kissa, ei suinkaan.

Hilla tylsistyy kotona, jos joutuu olemaan sisällä monta päivää. Se on melkoisen utelias, eikä stabiili kotiympäristö jaksa kauaa kiinnostaa, vaikka sitä yrittäisi kuinka leikittääkin ja rakennella sille esteitä selvitettäväksi. Lisäksi se ei monestikaan halua jäädä yksin kotiin. Metsä näyttäisi olevan Hillalle erityisen mieluisa paikka, mutta avarampikin maasto käy, etenkin jos sitä saa tarkkailla repun suojista.

Valjaat ja menetelmät: kohti seikkailuja kissasi kanssa

Hilla on siitä helppo kissa, ettei se ole koskaan pyrkinyt valjaista pois, vaikka valjasmalli olisi ollut väljäkin. Ensimmäisen kerran valjaat puettiin päälle autossa pihalla, juuri kun oltiin Hilla kannettu pentukodista sinne. Hilla oli tuolloin 14 viikkoa vanha. Hilla ei pistänyt vastaan, ja siitä lähtien valjaat on olleet päällä aina kun lähdetään kotoa. Hillaa ei meillä siis totuteltu valjaisiin kuivaharjoittelemalla ensin sisällä.

Alkuun käytettiin kietaisuliivin mallisia valjaita, jotka olivat kuitenkin hieman isot Hillalle. Sitten hankittiin oikeat pentuvaljaat ja oltiin niillä, kunnes niiden selkäpituus jäi lyhyeksi. Pentuvaljaat oli tehty tukevasta
kapeasta nauhasta, ja kun vaihdettiin takaisin liivimallisiin, muuttui kissakin hihnan toisessa päässä.

Pentuvaljaissa Hilla ei vetänyt ja reagoi herkästi hihnan kiristämiseen. Liivimallisessa se joskus nojailee reilusti valjaisiin ja halutessaan vetää kovaakin omaan suuntaansa. Ilmeisesti nauhamalliset valjaat painoivat herkkiä kohtia. Samoin flexikelan sisäänvetoa Hilla ei sietänyt, vaan aika nopeasti opittiin pitämään hihna lukittuna tarvittavaan pituuteen ja sitä kerättiin silmukoille käteen. Siitä pystyi sitten nopeastikin antamaan pituutta, jos Hilla pyrähti puunrunkoa kohti tai jäi kävellessä jälkeen.

Tämä tekniikka jäi käyttöön, vaikka valjasmalli vaihtui. Hilla kun ottaa yleensä kommunikaationa hihnan kiristymisen, ja meidän flexi taitaa muutenkin kelata hihnaa turhan kovalla voimalla.

Hilla- kissa pääsi ulkoilun makuun

Ensimmäisen kerran Hilla pääsi metsään oltuaan vasta pari päivää uudessa kodissaan. Valjaat puettiin päälle ja pentu sylissä käveltiin läheiselle ulkoilualueelle ja valittiin joku rauhallisempi polku. Hieman jännitti sekä pentua että omistajaa, mutta metsä oli loppujen lopuksi valtavan mielenkiintoinen paikka. Oli kiviä kiipeiltäväksi ja polkuja käveltäväksi ja puunrunkoja joka suuntaan. Ja ne kaikki äänet ja hajut!

Kävimme metsässä monta kertaa viikossa ja välillä taas nuuskittiin ihan vain pihapiirissä. Hilla tottui ulkoiluun ja pyysi välillä tomerastikin päästä uudestaan ulos, vaikka oltaisiin juuri käyty retkellä. Sinällään
koomista, kun Hilla oli tosi hiljainen kissa pentuna. Sen elekieli ja ilmeet saattoivat olla hyvin määrätietoisia, mutta ääntä tuli vain pieni ”piip”.

Hillaa ei ole opetettu olemaan olkapäällä, vaan se keksi sen itse. Se kiipesi jo ensimmäisellä metsäretkellä oma-aloitteisesti olkapäälle ja on oikeastaan siitä asti käyttänyt ihmisen olkapäitä tarvittaessa sekä turvapaikkana että ihan vain matkustamiseen ja chillailuun. Hillan kasvaessa omistajan
olkapäät ovat jääneet hieman pieniksi, ja mahdollisuuksien mukaan Hilla välillä vaihtaakin matkatoverin kyytiin.

Ihanteellisinta sen mielestä on, jos ihmisellä on rinkka tai reppu selässään, koska sen päällä se saa tukevamman asennon. Pidempiä retkiä varten meillä on myös kantoreppu, johon on tehty fleecevuori kylmiä vuodenaikoja varten. Sinne Hilla vetäytyy oma-aloitteisesti, jos sitä jännittää tai väsyttää tai sitä ei vain huvita kävellä itse.

Kissa mukana kanootissa ja kajakissa

Vesillä Hilla on ollut tähän mennessä avokanootissa ja kajakissa. Avokanootti on siitä kätevä, että siinä sekä ihmisellä että kissalla on enemmän liikkumavaraa, ja kissa saa kurkotella todella kovin, ennen kuin on vaarassa mennä laidan yli.

Ensimmäisellä kanoottiretkellä Hilla tutki menopelin tarkkaan päästä päähän, ennen kuin lopulta etsi itselleen mukavan paikan ja keskittyi enemmän maisemiin. Meillä oli mukana Hillan kantoreppu siltä varalta, jos Hilla haluaisi vetäytyä sinne turvaan, mutta se ei sitten ollutkaan niin tarpeen.

Kajakkia varten hankimme Hillalle kelluntaliivin. Sitä kokeiltiin päälle pari kertaa ennen h-hetkeä jo ihan siitä syystä, että omistaja osaa sitten virittää sen oikein kissan päälle. Kuivaharjoittelussa Hilla teki ensimmäistä kertaa eläissään sen, että kaatui jäykkänä kyljelleen uuden tamineen kanssa. Sitten taas, kun oli tosi kyseessä rannalla ei liivi häirinnytkään kissaa, oli muuta ihmeteltävää.

Kajakilla ollaan oltu vain rauhallisella joella ja ilman aukkopeitettä. Sää oli melko helteinen, ja osin varmaan siitäkin syystä Hilla vetäytyi kajakin sisälle viileää pohjaa vasten. Varjoisissa ja tuulisemmissa paikoissa se viihtyi sitten enemmän sylissä, katseli ohi lipuvia maisemia ja kurkotteli tuulen tuomien hajujen perään. Kajakin kannella se ei kauaa viihtynyt. Kansi on hieman liukas ja viettää reunoille päin, joten siihen voisi olla hyvä hankkia jonkinlainen kumimatto. Merelle ei olla vielä uskallettu lähteä kissan kanssa, koska siellä jotensakin aina tulee vastaan aallokkoa ja pärskeitä.

Päiväretkiä ja telttakokeilua

Hillaa on totutettu tietoisesti retkeilyyn ja se kulkee vaelluksilla mukana välillä omin tassuin ja välillä olkapäillä tai repussa. Patikointi kissan kanssa vaatii oikeanlaista asennoitumista koko retkueelta, sillä jos yksi porukasta on kissa, tulee sillekin sallia omia mielenkiinnonkohteita, muuten se voi todeta, ettei retkillä olekaan kivaa. Kun Hilla kulkee omilla tassuillaan, se välillä pysähtyy haistelemaan tai kuuntelemaan jotain, tai se haluaa hetken tutkia risteävää polkua. Hillan kävelyvauhti ei muutenkaan ole yhtä nopeaa kuin vaellukseen tottuneella ihmisellä. Hillan ollessa kyydissä voi matkavauhtikin olla sitten reippaampi. Lumiaikaan Hilla pääsääntöisesti tykkää seurata maisemia repusta tai repun päältä käsin.

Eniten ollaan tehty päiväretkiä kotoa tai mökkimajoituksesta käsin. Hilla kotiutuu nopeasti eri mökkeihin ja pitää niitä kiintopisteinään. Oma mökki ja sen mannut ovat jo Hillalle omaa reviiriä, jota pitäisi päästä katsastamaan monta kertaa päivässä siellä ollessa. Mökillä ollaankin usein isommalla porukalla, joten taluttajia löytyy. Vuokramökeillä Hilla ottaa kyllä tilan haltuun, mutta hakeutuu kuitenkin nukkumaan omistajan sänkyyn, mitä se ei kotioloissa tee. Pihalle se menee kierrokselle, jos vieraita ihmisiä ei ole siellä liian lähellä.

Telttailua ollaan kokeiltu, ja siitä Hilla oli alkuun aivan innoissaan. Vihdoinkin saa riekkua ulkona läpi yön! No ei saanut. Hillan oli vaikea ymmärtää, että vaikka yön äänet ja hajut olivat läsnä ja seikkailu ihan
tuossa kankaan takana, silti ei saanut mennä kankaasta läpi. Se tutki vielä vetoketjujen vetimet, että jos ne helposti avautuisivat. Sitä piti aktiivisesti estää kiipeilemästä kankaassa. Lopulta Hilla tyytyi pistämään pitkäkseen ihmisten väliin ja jätti seikkailut sikseen siltä yöltä. Päiväsaikaan se sai sitten olla ulkona senkin edestä. Kotiin palattua mietittiin, että lieneeköhän Hillalla ollut riittävästi seikkailua ja jännitystä vähäksi aikaa, jos se vaikka seuraavan päivän vain nukkuisi kotona. Eipä tainnut; jo heti samana iltana se pyysi päästä ulos tarkastamaan lähitienoot.

Kissantahtista ulkoilua

Ei arki meillä ole ollut jatkuvaa ulkoilua ja seikkailua. Välillä on ollut kausia, jolloin Hilla ei ole saanut tai halunnut mennä ulos, ja se on pitänyt totuttaa siihen uudelleen. Ensimmäisenä syksynä Hilla leikattiin, ja
sen piti olla kaksi viikkoa sisällä. Sinä aikana Hilla ei edes pyytänyt ulos. Sitten kun taas alettiin käydä pienillä ulkolenkeillä, oli lämpimät kesäsäät jo muuttuneet koviksi ja kylmiksi tuuliksi, ja ulkona olikin yhtäkkiä vähän turhankin jännittävää, kun suuret puut huojuivat.

Sitten tuli yllättäen muutto eteen, ja sen myötä uuteen tienooseen totuttelu. Ja sitten myöhemmin lunta. Jonkin verran Hilla kulki tutkimassa tienoita lumessakin, mutta talvella oli pidempi jakso, kun se ei halunnut tassujaan laittaa maahan, joten ulkoilut tehtiin sylissä tai muuten kannettuna. Ympäristö selvästi kiinnosti sitä, pää pyöri äänien ja hajujen mukaan, mutta maahan se ei pyrkinyt. Lämpimämpien ilmojen myötä alkoi myös tassuttelu enenevässä määrin.

Hilla tuntuu nauttivan metsäisestä maastosta. Silloin se yleensä myös kävelee mieluummin kuin on kannettavana. Yöaikaan taas aukeat paikatkaan ei tunnu niin epäilyttäviltä kuin päivällä. Ylipäätään
maaseudun ja korpien luontokohteet ovat Hillalle mieluisia ulkoilupaikkoja, etenkin silloin, kun siellä ei kuule vieraita ihmisiä missään satojen metrien etäisyydellä. Sitten jos joku tulee vastaan, Hilla ilmoittaa siitä jo ennen kuin ketään näkyy. Jos on paljon muita matkaajia, Hilla saattaa pysyä repussa tai
olkapäällä, yleensä kuitenkin aktiivisesti ympäristöään seuraten.

Kaupungissa iltalenkin yksi tarkoitus onkin oppia sietämään vieraita ääniä, ihmisiä ja koiria yhä lähempää. Hilla on esimerkiksi tottunut kuulemaan jalkapallopelin ääniä, ja kävelee oma-aloitteisesti kentän ohi päästäkseen mielinurmelleen jahtaamaan ötököitä. Kohtaamiset muiden ihmisten ja koirien kanssa ei vielä ole sen lempijuttuja, mutta se suvaitsee rupattelutuokioita nykyään jo maasta käsin eikä varoittele enää puolituttuja koiria. Sitten kun sen kärsivällisyys loppuu se ilmoittaa, että nyt lähdetään taas eteenpäin. Tilanteet välillä vaihtelevat, joskus Hilla on arempi ja joskus taas rohkeampi. Kaiken kaikkiaan Hilla näyttää nauttivan ulkoilusta ja seikkailuelämästä omien ihmistensä seurassa. Yhteinen
ulkoiluharrastus kissan kanssa on myös tuonut paljon iloa perheen ihmisille.