Valjaissa kulkeva kissa virikkeellistää itseään monin eri tavoin. Se pääsee vanimaan, nuuskuttelemaan ja nauttimaan raikkaasta ilmasta. Vierailevana kirjoittajana on valjaissa kulkevan kissan, Taikan, omistaja. Tällä kertaa valjaissa kulkeva kissa kertoo päivästään humoristisesti ja lempeästi. Miten tarina etenee kun valjaissa kulkeva kissa pääsee kertomaan päivästään?
Valjaissa kulkeva Taika
On aivan ihana aurinkoinen lauantai aamu. Palvelijani lukee aamulehteä, hörppää kahvia mukistaan ja syö aamupalaa. Minä odotan innokkaana jo ovella koska lähdetään. Palvelijani alkaa olla valmiina ja keräilee tavaroita kantokoppaani. Muunmuassa juomapullo ja napposia sekä laittaa ylleni pinkit, sievät valjaat. Sitten vain kantokoppaan makoilemaan ja menoksi. Kuuluu vain auton hurina kun palvelijani ajaa autolla 2 km kohti lintuparatiisia, Lahden Pikku-veskua.
Alkaa kuulua jo korviini lintujen kutsuntaa… ”Aah.. Tämä se vasta kissan elämää” mietin, Kun pääsen kantokopasta ulos tassuttelemaan reippaasti Pikku-veskun puistoon ja kohti rantaa.
Kiertelen Pikku Veskun hopeapuut läpi nuuhkien ja hieman kiipeillen, nenäni siintää kohti nurmea jossa tykkään köllötellä aikani kuluksi ja katsella lintuja, kuten sorsia, valkoposkihanhia ja variksia. Palvelija aina muistaa paikan päällä vasta, että se retkituoli johon hän pääsee istahtamaan ja nautiskelemaan ettei tarvitsisi jaloillaan koko aikaa seistä, unohtui. Kunnes hän miltei unohtaa edes seisovansa kun vastaan tulee ihailijoita: ”Kaunis kissa, saako silittää?” Minä tuumaamaan mielessäni ”Vielä kysytte .. Tottakai rapsutuksia kiitos” . Toki palvelija on huomaavainen ja antaa luvan.
Taika ja metsästäminen
Pikku-veskussa tarkkailen kovasti lintusia etenkin sorsia. Sorsat ovat niin veikeitä lintuja, etteivät ne oikein näytä huomaavan kun hiivin niiden taakse. Liekö minun olemuksellani olevan jotain taikamaista. Osa sorsista on vain niin kesyyntyneitä, että ottavat pullan palasia ihmisten käsistä, mutta että päästää kissan niin lähelle on outoa. Taidan olla hienoskorea lintuja kohtaan, koska en edes hyökkää niiden päälle vain hiivin vain lähettyville. Palvelija pitää minua valjaissa löysällä eikä vedä. Hän katsoo luonnoneläimen tilanteen, että voiko lähelle päästää, koska aina kun on villieläin kyseessä on oltava kuitenki skarppina ja valppaana. Kunnioitus kaikkia luonnon eläimiä kohtaan on oltava, myös laumoissa liikkuvia Valkoposkihanhia kohtaan, joista on erinäisiä mielipiteitä.
”Tjaa… pitää valjaat löysällä… ”Orava!!” Silloin juoksen kuin valkoinen tiikeri ja palvelija juoksee perässä. Oravat ovat niin vikkeliä, että niitä pääsen jahtaamaan ihan mielin määrin ja aina se päätyy puuhun.
”Aww…” Lekottelua Pikku-veskun luonnossa ja hetki rauhoittua, palvelija kaataa vettä kiven koloon ja ”slurps” alkaa veden juonti ja napposiakin hän antaa, mutta ei oikein maistu.. ”Vesi riittää tällä erää kiitos”
Kun on aika suunnata taas kotiin
Aikaa on vierähtänyt noin tunti lintuparatiisissa ja on aika tassutella kohti autoa. Matka menee reippaasti ja ihmisiä kulkee ohi todeten ”Kato kissa”. Jotkut pysähtyvät kysyäkseen saako silittää. ”Toki saa… ” Toteamme palvelijani kanssa, jonka jälkeen kuuluukin ihastelijoilta ”Niin pehmeä turkki, kaunis kissa”
Minä olen niin iloinen huomiosta ja rapsutuksista. Autolle päästyä hyppään innokkaasti kantokoppaan, jolloin palvelija ottaa valjaat pois ja kantokopan ovi laitetaan kiinni. Tämän jälkeen käyn pesemään itseäni ja makoilen rauhallisesti kun palvelija huristaa autolla kohti kotia.
Kotona palvelija vie minut pesutilaan ja pesee jalat. Hän kuivaa ja katsoo turkkini läpi. Näin ihanasti ulkoilu päättyy ja syön lounaan, sekä käyn päikkäreille. Tämän jälkeen alkaa kotirallit palvelijan kanssa.
Näin meillä vietetään ulkoilevan kissan päiviä!
Terkuin Anne Rinne ja Taika Lahti
