Matkustavat kissat

Saimaan road trip kissan kanssa

Saima road trip kissan kanssa

Saimaan road trip kissan kanssa voi sisältää luontoa, kaupunkeja tai molempia. Mitä Saimaan road trip kissan kanssa sitten sisälsi meillä? Dalin pisin retki tänä vuonna oli siis Saimaan road trip, jonka teimme alkusyksystä Elokuussa. Ajoimme Helsingistä Lappeenrantaan ja sen jälkeen reitti eteni suurinpiirtein seuraavalla tavalla: Lappeenranta – Imatra – Parikkala – Punkaharju – Savonlinna – Sulkava – Puumala – Anttola – Mikkeli – Savitaipale – Taipalsaari – Helsinki.

Retken tarkoituksena oli nähdä Saimaata, jossa en ollut itse kummemmin koskaan ennen käynyt. Tarkoitus oli nähdä sympaattisia kyliä ja kaupunkeja, patikoida luonnossa ja päästä melomaan (ehkä jopa näkisi sen kuuluisan Saimaan norpan?). Osa toteutui ja osa ei. Kerrottakoon heti ensimmäisenä että norppia ei nähty (kuulemma kannattaa lähteä Saimaalle alkukeväästä, jolloin mahdollisuudet nähdä saimaan norppa ovat isommat). Eikä kajakkeilu ollutkaan niin helposti toteutettavissa kuin oli luullut. Toisaalta suppailemaan pääsimme, mutta sekään ei toteutunut ihan niin kuin oli suunnitellut, siitä lisää alempana. Mutta kaiken kaikkiaan reissu oli upea ja ikimuistoinen, sekä jätti kaipuun päästä Saimaalle tekemään nimenomaan se pidempi kajakkiretki vaikka ensi keväänä.

saimaan road trip kissan kanssa on siis Dalin ja omistajien oma retki syksyltä 2020 jossa majoituksena toimi teltta ja kulkupelinä minipaku.

Miten kissan kanssa voi liikkua kaupungeissa, eikö se stressaannu?

Saima road trip kissan kanssa
Dali ottaa lungisti terasseilla

Dali on tottunut pienestä jo moneen, joten kokemusta on jo kaupungin vilskeestä. Dali on myös tottunut istumaan kantorepussaan, sen ollessa auki ja tietää milloin sen halutaan pysyvän nätisti paikallaan. Tietysti pikkulintujen ollessa lähettyvillä, pitää omistajalla olla tilannetajua ja hyvät refleksit jos kissa päättäisi lähteä metsästysretkelle. Meillä siis istutaan nätisti viereisellä tuolilla jos olemme terasseilla tai kahviloissa. kaupungissa ja puistoissa valjaissa käveleminen ei yleensä ole yhtä ripeää, koska ympärillä on niin paljon asioita miksi olla valppaana ja toisinaan silloin loikoilu puistoissa on kiinnostavampaa tekemistä.

Jos haluaisi tehdä nimenomaan kulttuuri matkailua, olisi muunlainen majoitus helpompaa, jolloin kissan voisi surutta jättää hetkittäin rauhassa lepäilemään huoneeseen, itse lähtiessä esimerkiksi museoon. Tosin kävimme Punkaharjun suunnalla Saimaan taideluolassa, jonka ajan kissa lepäili kaikessa rauhassa autossa. Tämä taas oli mahdollista koska oli syksy ja viileät kelit, kesän kuumilla keleillä tämä ei olisi vaihtoehto. Toisaalta myös opein että ensimmäisenä, edes tunnin ajon jälkeen, ei ehkä kannata suunnata torille, vaan paikkaan missä kissa voisi tehdä tarpeensa. Mikkelissä Dalille tulikin kiire juosta lähimmän kirkkopuiston puskaan tekemään tarpeensa. Ihmettelinkin miksi Dali juoksi edessä nopeammin kuin koira konsanaan ja tuntui kuin sillä olisi edessään jokin tietty päämäärä, jonne on kiire päästä.

Toisaalta omaa reissuamme tietysti helpotti ajatus että meitä oli liikkeellä molemmat omistajat. Tämä antoi lisää vapauksia, kuten tilanteessa kun retken ensimmäiselle päivälle tuli helle aalto. Pääsin itse rauhassa lähtemään Lappeenrannassa uimaan, kun toinen omistajista jäi pakuun katsomaan formuloita kissa seuranaan. Toisaalta olisin lähtenyt ennemmin Dalin kanssa suppailemaan formuloiden ajaksi, mutta en löytänyt rannalta suppivuokraamoa vaikka netti kertoi sellaisen sieltä löytyvän. Kuuman sään vuoksi Dalilla oli mukana myös viilennys huivi, joka kastellaan kylmällä vedellä. Tämä olikin ainoa päivä, kun huiville oli tällä retkellä tarvetta.

Saima road trip kissan kanssa
Autolla liikkuessa on myös tiettyjä hyötyjä. Kuten päivälevot on helppo viettää parkissa missä vain.

Kissan kanssa luonto on kuitenkin se mielekkäin ajanviettotapa

kissan kanssa telttailu
Teltta oli hyvä majoitus muoto retken aikana, vaikka alunperin Savonlinnassa oli tarkoitus ottaa yö majatalosta. Teltta antoi kuitenkin liikkumisvapautta enemmän, mutta jos kaupunkiin olisi halunnut jäädä pidemmäksi aikaa, olisi majatalo tai hotelli toiminut paremmin

Vaikka Dalin kanssa on suhteellisen helppoa liikkua kaupungeissa, on luonnossa liikkuminen selkeästi se kissalle miellyttävin tapa liikkua. toisaalta se on myös etenkin toiselle omistajalle mielekkäin tapa matkustaa, jolloin matkustaminen kissan kanssa on ollut helpompaa. Saimaan road tripillä nukuimme kaikki yöt teltassa ja vaikka nukumme mieluiten niin sanotusti tienvarsi parkeissa, tällä retkellä taisimme viettää öitä enemmän leirintäalueilla. Kaikissa majoitus kohteissa Dali sai ihastelua osakseen, mutta myöskin naapurikseen koiria. Tällä kertaa kaikki koirat olivat aina nätisti hihnassa, jolloin näistä ei ollut tippaakaan haittaa. Tietysti pienellä pakettiautolla on helpompaa liikkua, koska se tuo lisäturvaa, jos teltassa ei olisikaan hyvä nukkua. tällä retkellä emme tosin nukkuneet yhtäkään yötä sen tavaratilassa.

Koska Saimaalle oltiin tultu, olihan se saimaan luonto järvimaisemin se huikein asia. Lähes joka kaupungin lähistöllä oli patikointi kohteita ja taisi Puumalassa olla 13km norppapolku joka oli voittanut jonkun vuoden parasluontopolku kohde suomessa arvonnan. Valitettavasti me emme tällä kertaa tänne lähteneet, joka hieman jäi harmittamaan. Mutta kävimme katsomassa Puumalan lähistöllä kummakiven polkua, Punkaharjulla muita luontopolkuja sekä Savitaipaleella vanhaa myllyä ja linnoitus aluetta. Toki muuallakin tuli patikoitua pieniä luontokohteita, mutta tässä pääsääntöiset.

Parikkalan patsaspuisto oli itselleni myös haave kohde sen outouden takia ja kissa meni sielläkin täydellisesti. Tosin hyviä kuvia ei tullut, koska kissallakin oli niin mielenkiintoista tutkia ympärilleen ettei paikalla pysytty.

Kissan kanssa suppailemaan

kissan kanssa suppailemaan
Kissan kanssa Suppailemaan?

Tosiaan kajakkeilua ja suppailua olli tarkoitus harrastaa monessa kohteessa, mutta joko sää ei sallinut tai vuokrauspaikat olivat niin syrjässä että ajomatkaa olisi tullut liikaa kiertää tai sitten tiet yltyivät niin pieniksi ettei pakettiautolla haluttu jatkaa eteenpäin. Mutta Taipalsaaressa vihdoin päätin että nyt on aika kokeilla suppailua, koska mies oli päättänyt ettei lähde mukaan edes kajakilla. Taipalsaaren kajakki ja supp vuokraamo oli hieman arvelluttava, koska vuokraus tapahtui M-marketin yhteydestä. Tämä tarkoitti käytännössä sitä että vuokrasin supp-laudan kaupan tiskillä olevalta myyjältä joka ei tiennyt mitään supp laudoista ja antoi minulle avaimen vajaan, josta saa valita laudan. Eli saan valita ilmatäytteisen laudan tietämättä niistä itsekään enempää tai tietämättä koska niitä ollaan tarkistettu.

Kun kaikki lauta oli haettu ja valmistauduttu vesille, oli aika lähteä, kissa mukana tietysti. Tosin tällä kertaa teimme asiat joko liian nopeasti tai hämmennystä aiheutti laiturille jäänyt toinen omistaja, Dali päättikin hyvin nopeasti että suppailemaan ei lähdetä. Kissa mittaili hetken lauturin ja supplaudan väliä ja hyppäsi. Itse kerkesin mittailla samaan aikaan tilannetta ja todeta että turhaan yritän kissaa kiinni, koska olemme molemmat vedessä sen jälkeen. Enkä kokenut järkeväksi yrittää suppailua Dalin kanssa enään, joten päästin hihnasta irti ja huusin avopuolisolleni että kuivattelee kissaa kunhan se saapuu laiturille. En myöskään kokenut ensialkuun sup lautaa luotettavaksi, alun kaupan sähläyksen takia, joten koin sen sopiva jännittäväksi ilman vesille haluamatonta kissaakin. Dali ui määrätietoisesti laiturille ja alkoi samantien pestä itseään kun samaan aikaan sitä ruvettiin kuivaamaan pyyhkeellä. Itse jatkoin matkaani suppailemaan ja jätin miehet viettämään aikaa keskenään. Pian sainkin huomata että lauta on aivan loistava ja vuokraustilanne loi vain lisää jännitystä laudan luotettavuuteen.

Onneksi dali ei ollut pienestä uinti retkestä moksiskaan ja takaisin tultuani kissa oli kuiva ja normaali itsensä. Saimme käydä läheisellä terassilla pizzalla ja oluella kissan makaillen vieressä tyytyväisenä ja matka sai jatkua takaisin kotiin. Olimme dalin kanssa viimeksi olleet Supp lautailemassa yli vuosi sitten, joten luulen että tilanne olisi pitänyt tehdä pitkän ajan jälkeen huomattavasti hitaammin. Joten jos johonkin ollaan jo totuttu, mutta siitä o aikaa, kannattaa varautua hitaaseen opetteluun taas pikkuhiljaa.

Mitä road trip kissan kanssa meille tällä kertaa antoi?

kissan kanssa Saimaan road trip

Saimaan road trip oli mielettömän ihana reissu, mistä myös Dali varmasti nautti suunnattomasti. Saihan se viettää aikaa ulkona ja omistajiensa seurassa. Taas kerran voi todeta että matkasimme ehkä hivenen nopealla aikataululla ja esimerkiksi yksi majoitus yö Savonlinnan tai Lappeenrannan keskustassa olisi voinut paikallaan. Mutta nyt tiedän mihin menisin uudestaan ja ne olisivat myös niitä hiljaisempia kissa ystävällisiä paikkoja, kuten Puumala ja Punkaharju. Dali ei osoittautunut haitaksi ollenkaan eikä se stressaantunut lainkaan, mutta tosiaan keskusta kohteisiin yöpyessä varmasti ottaisin majoituksen, jossa kissa saisi rauhoittua huoneessa välillä ja itse pääsisin tutkimaan keskustaa ja sen liikkeitä ja museoita .

Toisaalta Saimaan suurin juttu on itse Saimaa ja sen luonto, vaikka ehdottomasti kaupungeissa on poikettava, syöden lörtsyä ja esimerkiksi käyden Puumalassa haapasalon hatsapuri-leipomossa (ihan mielettömän hyvää, rasvaista ja juustoista!). Mutta seuraavan kerran kuin sinne suuntaisin, olisi suunnattava muun muassa Koloveden kansallispuistoon ja muihin ihaniin luontokohteisiin, joissa kissa pääsisi onnellisena patikoimaan (ja toivon mukaan kajakkeilemaan, kunhan sitä on päässyt tekemään lähialueilla enemmän).

Dali the adventure cat

Dali the adventure cat kaikki mitä kissasi tarvitsee.
Haluamme jakaa seikkailu kissojen ilosanomaa, sekä tarjota tietoa tärkeistä sivustoista. Haluamme pyrkiä jakamaan tietoa miten edetä kissasi kanssa seikkailijaksi, auttaa kissoihin liittyvissä kysymyksissä, sekä haluamme inspiroida ihmisiä lähtemään kissansa kanssa ulos! Dali the adventure cat on monien asioiden summa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *