Rakkaudesta kissoihin ja kun koti ei ole koti ilman niitä. Elmon ja Aapelin omistaja kertoo heidän ulkoilustaan ja miten kissat luovat kodin.
Kissa ihmisistä ja niiden rakkaudesta kissoihin, kertoo paljon se ettei koti ole koti ilman kissoja. Ja mitä emme tekisi karvaisten kavereiden eteen, etenkin jos kyse on ulkoilusta. Näemme kuinka kissat virkistyvät ja nauttivat ulkoilusta, samalla kun saamme itse raitista ilmaa. Elmo ja Aapelin omistaja kertoo lyhyesti heidän tarinaansa ja ulkoilustaan. sekä rakkaudesta kissoihin, miten koti tuntuu tyhjältä ilman niitä:
Koti ei ole koti ilman kissaa
Mieheni ja minä olemme aina olleet ns. kissaihmisiä henkeen ja vereen. Joten joutuessamme luopumaan kahdesta ihanasta kisuvanhuksestamme, tuntuikin siltä että sanonta: ”koti ei ole koti ilman kissaa” piti paikkansa. Siispä helmikuussa 2016 kotiimme muutti pieni ja terhakka puoliksi siperiankissa poika, nimeltään Elmo. Ja jo vuoden päästä otimme hänelle kaverin, pörröisen persialais/siperian kisun Aapelin. Vaikka pojilla onkin sama isä, ovat he luonteeltaan täysin vastakohtia.


Luonnon ihmeet
Elmo osoittautui reippaaksi, uteliaaksi ja viisaaksi kissapojaksi, ja aika pian huomasimme että hänelle ei riittänyt pelkästään leikkiminen sisätiloissa. Talomme vieressä aukeaa upea metsä, josta tulikin nopeasti Elmon ja minun yhteinen lempipaikka, jossa riitti tutkittavaa. Elmo oppi nopeasti valjaisiin ja kävelemään pitkässä narussa ja päivä päivältä hän uskaltautui pidemmälle ja pidemmälle metsään. Välillä toki pysähdyimme pitkäksikin aikaa katselemaan ja haistelemaan luonnon ihmeitä ja taas jatkoimme matkaa. Samalla sain itse huomata kuinka metsässä mieli lepää ja kuinka upeaa luonnossa on.Aapeli on Elmoa vilkkaampi ja mieleltään kuin pieni pentu. Hän viihtyy pihalla makoillen, katsellen lintuja ja pihan elämää. Aapeli myös rakastaa metsäseikkailuja, mutta hän poukkoilee puihin ja nuuskii kaikki kannot ja kiven kolot, eikä niinkään pidä kulkemisesta. Yhdessä poikia onkin hankala metsään ottaa, molemmilla on oltava oma ”taluttaja”.

Ulkoillessa on oltava valppaana kissan kanssa
Metsässä saamme ulkoilla hyvinkin rauhassa, vastaan tulee harvoin vieraita ihmisiä, mutta joskus kuitenkin törmäämme siellä koirien taluttajiin ja silloin on oltava valppaana. Elmo pelkää koiria yli kaiken. Hänen ollessaan vielä pieni, pääsi naapurin koira läpi aidan meidän pihalle ja Elmo pelästyi niin, että valjaat irtosivat ja Elmo säntäsi korkeaan kuuseen josta saimme hänet pois vasta parin tunnin kuluttua.
Nykyään kun törmäämme koiriin, Elmo varoittaa siitä murisemalla ja säntää kohti kotia. Aapelin lempipuuhia on katsella naapurin pihalla juoksevaa koiraa. Hänen kanssaan on kuitenkin oltava erityisen valppaana, hänen pyrähdellessään puihin niin että valjaat saattavat irrota. Kissahan on mestari pääsemään pienistäkin raoista.

Kissat jättävät tassunjälkensä sydämeesi
Kun kerran kissan rakkauden ansaitsee, kiintymyksestä saa nauttia loppuun asti.
Jokainen kissa on omanlaisensa persoona ja jokaisella kissalla on omat tapansa ja luonteensa, ja onkin oltava valmis elämään kissan ehdoilla. Olen onnellinen saadessani omistaa kaksi upeaa poikaa, jotka tuovat elämäämme iloa ja väriä. Kissat todella jättävät tassunjälkensä sydämiimme 🐾