kissan kouluttaminen

Kissan käsittely starttinappulalla

kissan kouluttaminen starttinappulalla

Kissan käsittely starttinappulalla, mitä hyötyä siitä on ja mitä sillä tarkoitetaan? Tämän viikon aiheena on on kissan käsittely starttinappulalla. Mitä kissan koulutus vaatii, mitä hyötyä starttinappulasta on? Tästä meille kertoo tällä kertaa eläinkoulu Välkyn eläintenkouluttaja. Annetaan siis taas näppäimistö ammattilaisen käteen ja edetään taas pienin askelin, oppiaksemme lisää kissan käsittelystä ja kouluttamisesta!

KISSAN KÄSITTELY STARTTINAPPULALLA


Pienikin signaali siitä, että käsittelytilanne on lähestymässä, saattaa saada kissan pakenemaan piiloon ihmiseltä. Mitä useammin kissa kokee käsittelyyn liittyvät tilanteet epämiellyttävinä, sitä paremmin se oppii tunnistamaan käsittelyä edeltävät merkit ja välttelemään tilannetta. Edeltäviä merkkejä voivat olla esimerkiksi näköhavainto lääkeruiskusta, silmätippapullosta tai kynsisaksista. Jos käsittelyssä on käytetty apuna pyyhettä kynsimisen estämiseen, jo pelkkä pyyhkeen näkeminen saattaa herättää kissassa negatiivisia mielikuvia ja halun poistua tilanteesta. Kissan mielipide käsittelystä on kuitenkin mahdollista muuttaa kurjasta kivaksi kissaa kouluttamalla ja opettamalla starttinappuloiden käyttäminen. Samalla muuttuvat myös käsittelyä edeltävien signaalien merkitykset.


Starttinappula – mikä se on?

Starttinappulatreenissä kissa opetetaan kertomaan, milloin se on valmis käsittelylle. Kun käsittelytilanteet hoidetaan omaehtoisuuden ja palkitsemisen kautta eikä väkipakolla, luottamus omistajaan kasvaa. Yhteistyössä tapahtuvalla käsittelyllä on suora vaikutus kissan hyvinvointiin, niin henkiseen kuin fyysiseenkin. Starttinappulana voi toimia jokin kissalle tuttu taito, kuten vaikkapa tassukohteelle meneminen tai nenäkosketus. Myös käsittelyelementin koskettaminen tassulla tai kuonolla on toimiva vaihtoehto. Kun starttinappulaan liitetään kissan kouluttaminen, käsittelytilanteesta voidaan rakentaa kissalle mieluisa ja
turvallinen.

Ruska ja harjaamista starttinappulaa käyttäen.


Kuinka starttinappula opetetaan?

Starttinappulan opettaminen on melko yksinkertaista, mutta vaatii omistajalta kissan tuntemusta, jotta tiedetään, millä tempolla kissan kouluttamisessa kannattaa edetä. Otetaanpa esimerkiksi harjaaminen, johon liitetään starttinappulaksi harjan koskettaminen kuonolla. Ihan ensimmäisenä odotetaan, että kissa tarjoaa nenäkosketusta harjaan, ja palkitaan heti siitä. Mikäli kissa on jo oppinut jännittämään harjaa, ennen
starttinappulakoulutuksen aloittamista, harjaa kannattaa tuoda osaksi kissalle mieluisia tilanteita niin, että harja on riittävän etäisyyden päässä eikä vielä herätä kissassa huolestuneisuutta.

Seuraava askel on odottaa nenäkosketusta harjaan ja sen jälkeen suorittaa lyhytkestoinen silitys tai harjaus. Kissa palkitaan heti kosketuksen päätteeksi. Tarvittaessa silittelyn ajan voi pitää niin sanotusti baaria auki, eli palkita kissaa koko kosketuksen ajan. Harjoittelu aloitetaan mahdollisimman pehmeällä ja mukavantuntuisella harjalla. Jos harjaaminen aiheuttaa kissassa epävarmuutta, aloitetaan silityksellä tai harjan selkäpuolella ”harjaamalla”. Harjaamiseen liitetään kestoa kissan rentouden ja onnistumisten myötä ja lopulta harjanvetoja voi olla ennen palkitsemista useita.

Vaikka edellä käytettiin esimerkkinä harjaamista, on starttinappula yhdistettävissä myös moneen muuhun käsittelyyn, kuten esimerkiksi hampaiden pesemiseen, valjaiden pukemiseen, kynsien leikkaamiseen, lääkitsemiseen ja silmien tai korvien puhdistamiseen.

Starttinappuloiden kautta on mahdollista tarjota kissalle valinnan mahdollisuuksia.


Kun kissa ei toivo käsittelyä


Kissalla tulee aina olla mahdollisuus poistua tilanteesta ja starttinappuloiden yhteydessä kannattaakin opettaa kissalle stoppinappuloiden merkitys. Stoppinappulan avulla kissa pystyy osoittamaan, jos sitä väsyttää tai jos tilanne on muuttumassa turhan painostavaksi. Kun kissa tietää, että sillä on mahdollisuus vaikuttaa käsittelyn alkamiseen ja loppumiseen, turvallisuudentunne säilyy läpi käsittelytilanteen.


Jos kissan kouluttamisen kriteerit muuttuvat kissalle liian vaikeiksi, saattaa kissa lopettaa leikin ja poistua paikalta. Tilanteesta poistuminen on aina hyväksyttävää, mutta seuraavalla treenikerralla kannattaa pitää mielessä, että tehtävä oli kissalle liian haastava ja muokata tilanteesta helpompi. Kissan eleistä ja reagointinopeudesta voi tarkkailla, kuinka rennosti se on tilanteessa. Jos näyttää siltä, että rentous muuttuu jännittyneisyydeksi, on aika muuttaa jotakin. Kissan kouluttaminen kannattaa aina tauottaa pieniin hetkiin. Harjoittelu toteutetaan muutama toisto kerrallaan ja sitten kissalle annetaan tauko. Tauoilla ja koulutuksen haastavuustasoa muokkaamalla voidaan vaikuttaa siihen, että kissa ei välttämättä käytä poistumis- tai
stoppinappulakorttia usein.


Toisinaan kissa voi väsyä koulutukseen. Vaikka tehtävät olisivat fyysisesti helppoja, ne vaativat keskittymistä ja aivotyötä. Kun kissassa on havaittavissa väsymisen merkkejä, harjoittelu tulee siltä erää lopettaa. Kissan kouluttamisesta kannattaa pitää kiire kaukana.


Kissan turvallisuudentunne lisää myös ihmisen turvallisuutta


Kun kissa hakeutuu käsittelytilanteisiin mielellään ja sillä on hoitotoimissa turvallinen olo, on tilanne ihmisenkin näkökulmasta katsottuna sujuvampi ja mielekkäämpi: kynsiä tai hampaita ei tarvitse pelätä, kun pelisäännöt on
sovittu yhteistyössä.

Jos haluat opettaa käsittelytilanteet mielekkääksi, mutta et tiedä mistä aloittaa, ota avuksesi kissan käyttäytymiseen ja kouluttamiseen perehtynyt asiantuntija.

Dali the adventure cat

Dali the adventure cat kaikki mitä kissasi tarvitsee.
Haluamme jakaa seikkailu kissojen ilosanomaa, sekä tarjota tietoa tärkeistä sivustoista. Haluamme pyrkiä jakamaan tietoa miten edetä kissasi kanssa seikkailijaksi, auttaa kissoihin liittyvissä kysymyksissä, sekä haluamme inspiroida ihmisiä lähtemään kissansa kanssa ulos! Dali the adventure cat on monien asioiden summa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *