Kissan ulkoilu on hyvää aktivointia, etenkin silloin kun rotu on hyvin energinen. Tällä kertaa tarinan kertojana on Nöpö, joka on hyvin aktiivisen kissarodun edustaja, eli bengali. Omistaja huomasi että kissan ulkoilu ja aktivointi rauhoittavat hyvin aktiivista kissaa ja antaa sopivasti virikettä. Etenkin silloin jos itse rakastaa ulkoilua, tuo kissan ulkoilu lisää mielekkyyttä myös omistajalle. Jokainen kissa on yksilö ja niiden aktiivisuuden tarpeet vaihtelevat. Annetaan siis tällä kertaa ”puheenvuoro” Nöpön omistajalle. Miten heillä on kissan ulkoilu lähtenyt käyntiin ja mitä hyvää se on tuonut Nöpön elämään:
Minipantteri mukaan seikkailuille

Nöpö, tuo pieni ja arka kissanpentu, muutti uuteen kotiin vappuna 2017. Hetken ujostelun jälkeen, tämä pieni tiikerin alku alkoi näyttää bengalille ominaisia luonteenpiirteitä: utelias, leikkisä, kekseliäs, aktiivinen, mitä näitä nyt on. Toki olin tutustunut rodun piirteisiin jo aikaisemmin, mutta kieltämättä aluksi yllätti, miten edes vessassa ei enää voinut käydä yksin, vaan tämä yllättävän fiksu pieni minipantteri oppi avaamaan oven kahvaan hyppäämällä.
Itselleni ajatus kissan hankkimisesta syntyi varsin spontaanina päätöksenä (toki vakavasti harkiten ja tarvittavasti valmistautuen). Haaveissa oli seuralainen, joka kipittää pitkän päivän jälkeen ovelle vastaan, ja jonka kanssa voi puuhastella kaikkea mahdollista sisällä ja ulkona. Ja Nöpö todella on kaikessa mukana, on kyse sitten siivoamisesta, leipomisesta, kukkien istuttamisesta tai töiden tekemisestä. Bengali onkin rotu, joka vaatii huomiota ja aktivointia. Jos sille ei järjestetä puuhaa, se keksii sitä itse. Ja usko pois, se keksii kaiken mahdollisen, mihin oma mielikuvituksesi ei edes riitä!
Kerran yllätin Nöpön, kun se oli kiivennyt liesituulettimen päälle, avannut keittiön yläkaapin ja napannut sieltä kahvipaketin suuhunsa. Oli selvää, että Nöpö kaipaa tekemistä, joten päätinkin ottaa Nöpön mukaan itselleni niin tärkeille ulkoilureissuille. Kissa totutettiin heti pentuna valjaisiin, ja ulkoilu on aina vastuullista, eli Nöpö ei koskaan ulkoile vapaana ilman valjaita. Näin Nöpö asteli ensimmäiselle seikkailulleen, eikä paluuta entiseen enää ollut!

Nöpö kahvipaketti varkaissa
Ulkoilussa kissan aistit ovat kovassa käytössä
Nöpö nauttii valtavasti ulkoilusta. Kaikki aistit aktivoituvat eri hajuista ja äänistä. Lintuja, ötököitä ja muita eläimiä on jännittävä tarkkailla ja jahdata, ja puissa sekä kallioilla on niin hauskaa kiipeillä! Kerran kun katse hetkeksi herpaantui, oli Nöpö napannut kynsiinsä myyrän. Muuten kaikki luontokappaleet ovat kyllä säilyneet ehjänä.
Parhaita seikkailuja ovat pitkät metsäretket. Ne tarjoavat monipuolista puuhastelua, ja pitkillä retkillä ehtii juosta ja temmeltää mielin määrin. Kissan lisäksi tietysti myös omistaja hyötyy ulkoilusta ja vaihtelevista maastoista ja maisemista. Jos ei muuta, niin yhteinen puuhastelu vahvistaa kissan ja ihmisen suhdetta. Nöpö pääsee mukaan ulkoilualueille, mökkimatkoille, kotikaupungin metsäretkille, soutureissuille ja minne tahansa, missä on mahdollisuus seikkailulle. Joskus Nöpö kuitenkin väsyy kesken pitkän retken. Retkillä onkin mukana aina Nöpön oma ”avaruusalus”, eli ikkunalla varustettu kantoreppu. Silloin kun ei jaksa kävellä, repussa on hyvä levähtää katsellen maisemia. Pitkälle metsäretkelle ei toki tarvitse lähteä päivittäin. Mikäs kuumana hellepäivänä olisi parempaa, kuin mennä päiväunille takapihan viileään nurmikkoon? Seikkailuntäyteisen päivän jälkeen on hyvä syödä lempparia eli tonnikalaa, ja kiivetä tyytyväisenä syliin nukkumaan.

Mitä tehdä, kun kohtaat polulla kissan?
Usein retkillä tulee vastaan vieraita ihmisiä ja koiria. Tällainen näyttävä minipantteri herättää huomiota, ja uteliaana meneekin usein itse nuuhkimaan vieraitakin. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että kissat ovat usein arkoja ja jopa pelokkaita. Nöpökin aristaa aina ennen, kuin tervehtii muita. Vaikka Nöpö ei ikinä ole edes sähissyt vieraille, kissat voivat kuitenkin käyttäytyä arvaamattomasti jännittävissä tai vieraissa tilanteissa. Kissanomistajalla on vastuu siinä, ettei kissa pääse esimerkiksi raapaisemaan ketään. Kissanomistajan vastuulla on myös se, ettei se päästä kissaa ilman lupaa muiden lähelle. Jos kohtaat kissan polulla, vastuu on kuitenkin myös sinulla, ei pelkästään kissan omistajalla. Kissaa ei pidä silittää tai koskea ilman lupaa, eikä varsinkaan koiria saa päästää ilman lupaa lähelle. Varsinkin yleisillä ulkoilupoluilla koirat on hyvä pitää kiinni aina lain mukaisina kiinnipitoaikoina, koskaan ei voi tietää, mikä pantteri polulla tulee vastaan!

Ulkoilusta valjaissa on hyötyä kissalle, mutta se myös piristää ohikulkijoita.
En ole ikinä pitänyt itseäni kissaihmisenä, mutta Nöpö kääntää vannoutuneimmatkin kissavihaajat puolelleen. Nöpö kääntää katseita, ja kerää hämmästystä ja ihmetystä. Meistä on aina mukava kohdata iloisia ja uteliaita ihmisiä. Kissaan törmääminen lenkkipolulla useimmiten sekä yllättää että ihastuttaa. Sen lisäksi, että ulkoilusta on monia hyötyjä kissalle, niinkin pieni asia, kuin kissa ulkona valjaissa piristää myös ohikulkijoita. Nöpöön voi törmätä todennäköisimmin pääkaupunkiseudun ja Etelä-Karjalan alueilla, mutta helpoiten Nöpön seikkailuja voi seurata Instagramissa @nopothebengal.

[…] kanssa patikoimaan Kissan ulkoilu on hyvää aktivointia kissan ulkoilukissan valjaatMiten valita […]
[…] crx_essentialspectacle Instagramissa Vanhempi artikkeli Bengalin virikkeellistäminen ulkoilulla […]