Kissan kouluttaminen ei ole niin hankalaa kuin ajatellaan ja on hyvää aktivointia kissalle. Mistä kissan kouluttaminen alkaa ja mitä siinä on hyvä ottaa huomioon? Tästä meille kertoo tämän viikkoisessa artikkelissa Animal Activen perustaja Jenni. Jennin yritys on toiminut jo vuodesta 2013 ja se tarjoaa monipuolisesti eläintenkoulutus ja hoitopalveluja. Joten vankkaa tietoa on aiheesta.
Mitä siis kissan kouluttaminen vaatii ja mitä se tarjoaa kissallesi? Annetaan Jennille seuraavaksi puheenvuoro:
Mistä kissan kouluttamisessa kannattaa lähteä liikkeelle ja mitä on hyvä ottaa huomioon.

Tänä päivänä löytyy paljon erilaisia harrastuksia koirien kanssa, niin moneen eri makuun, että varmasti jokaiselle jotakin. Aktivointipelejä on laajakirjo, mistä omalle koirallensa voi valita mieluisan ja näinhän me yleisesti teemme, aktivoimme ja harrastamme koirien kanssa.
Jo pidemmän aikaa ihmiset ovat mieltäneet myös sen, että koira tarvitsee aktivointia. Se tarvitsee lenkkejä sekä tekemistä, jo senkin vuoksi ettei se turhautuisi ja keksisi sitä tekemistä itse yksin ollessaan kotona. Ettei se purkautuisi meidän mielestämme ongelma käyttäytymisenä. Mikä ei oikeastaan ole ongelma käyttäytymistä vaan koiran tapa toimia koiramaisesti siinä tilanteessa. Kukaan ei ole kertonut tälle, mikä on se toivottu tapa toimia missäkin tilanteessa ja palkinnut siitä oikeasta toiminnosta.
Siinä asiassa kissat toimivat hyvin paljon samalla tavalla.
Väärään paikkaan raapijalle ei ole kukaan kertonut väärän paikan sijaan oikeaa paikkaa, missä kissa saisi tätä luontaista toimintoa harjoittaa.
Kissalle on myös luontaista saada saalistaa. Kissoilla on saalistus käyttäytymisessään tietyt osa-alueet mitä sen kuuluisi päästä toteuttamaan (saaliin etsiminen, tuijotus, vaaniminen, kiinniotto, tappaminen ja syöminen). Kuitenkaan kaikkia osa-alueita ei tarvitse välttämättä toteuttaa yhdellä saalistuskerralla, vaan voidaan toteuttaa vain osia niistä. Näin luonnossa asuva kissaeläin, josta kissamme on jalostettu lemmikiksi, tekisi.
Kaikki tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kissaamme tarvitsisi päästää ulos vapaaksi. Ei ole turvallista kissoille ulkoilla valvomatta. Monien kissalle olevien vaarojen lisäksi myös kissa on vaaraksi luonnolle, sekä aiheuttaa vahinkoa monesti naapureilleen.
Kissaa ei tarvitse päästää vapaana ulos luontoon, vaan tuodaan valjastelun/ulkohäkin lisäksi luonto kissalle sisälle. Tämä tarkoittaa sitä, että tarjotaan samoja virikkeitä sekä aktivointia kissalle sisälle, mitä se saisi toteuttaa ulkona. Näin kissa on turvassa yksin ulkona liikkumisen vaaroilta, sekä myös tautiriski on pienempi.
Kissaa voi virikkeistää myös valvotulla ulkoilulla valjaissa tai ulkohäkissä. Tämä on hyvä ja turvallinen tapa tarjota kissalle lajityypillistä käyttäytymistä. Sillä kissan aktivoimisella ja virikkeistämällä voidaan ennalta ehkäistä myös monia meidän ihmisten kokemia käytösongelmia, sekä auttaa koulutuksessa, kun muokkaamme kissan käytöstä toivotunlaiseksi. Kissan kouluttaminen on siis hyvin tärkeää, niin omistajan kuin kissankin kannalta.

koska kokee jo yhteisen tekemisen palkkana.
Mitä on virikkeistäminen?
Virikkeistäminen eroaa aktivoinnista siten, että virikkeistämisessä tarjotaan kissalle sen lajityypillistä käyttäytymistä kotona, niin että kissa voi sitä omatoimisesti toteuttaa. Esimerkiksi kiipeilytasoja, ikkunasta tähystämistä, ruuan etsimistä erilaisista kupeista, leluista, matoista, tms. nenää tai käpäliä käyttäen. Kissa saa toteuttaa erilaisia osia saalistuskäyttäytymisestään ja lajityypillisestä käyttäytymisestään.
Mitä on aktivointi?
Aktivoinnissa ihminen ja omistaja on mukana tekemisessä ja luo kissalle luontaiseen käyttäytymiseen pohjautuvaa tekemistä ja herättelee kissan aivonystyröitä. Se voi olla leikkimistä erilaisilla leluilla, valjaissa ulkoilu, hauskojen temppujen opettelu tai vaikka esimerkiksi kissa-agility!
Kissa-agility on myös todella hyvä liikuntamuoto kissoille, jotka ovat luonnostaankin todella liikkuvaisia ja ketteriä. Harrastusta voi hyödyntää myös painon pudotuksessa kissalta, jolla on taipumusta ylipainoon ja näin ehkäistä painon tuomia terveysriskejä.
Sokeakin kissa voi oppia
Monesti luullaan, että harrastuksen aloittaminen pitäisi tehdä kissan ollessa pentu tai vain tietyn rotuinen kissa soveltuu tähän lajiin. Kumoan kaikki nämä hassut ajatukset kertomalla teille lyhyesti edesmenneestä Miuku-kissastani.
Aloitimme Miukun kanssa harrastuksen tämän ollessa kolmevuotias. Ajattelette varmaan, että sehän on vielä nuori kissaksi. Ehkä onkin, mutta erilaista hänen kanssaan lajin aloittamisessa oli se, että Miuku oli syntymästään asti sokea.
Vaikka Miukulla oli tämä erityispiirre, oli hän paras oppilaani ja opettajani kissa-agilityssä.
Miuku opetti minulle kuinka kaikkien kissojen kohdalla olisi hyvä ottaa huomioon monia asioita. Kuten esimerkiksi sen, että kissoilla on muitakin aisteja kuin vain näköaisti ja näitä muita aisteja voi hyödyntää kouluttamisessa. Tärkeintä minkä tahansa aloittamisessa on motivaatio mistä kissa kokee hyötyvänsä (ethän itsekään tee töitä ilman oikeaa palkkaa) ja kriteerit itsellemme miksi kissa tekee ja ne kriteerit pilkottuna osiin, jotta ne on kissalle helpompi opetella pienistä osista kokonaisuudeksi.
Kissan kouluttaminen ja kissa-agility lajina ei siis katso kissan rotua, ikää eikä kokoa, lajin aloittamiseen tarvitset vain juuri sinun kissallesi sopivan palkan.
Mitä palkka voi olla?
Palkka voi olla mitä tahansa leluista rapsutuksiin, ulkoiluun valjaissa/ulkohäkissä tai ruokaan, mutta nopean palkkauksen ja lyhyet palkkaus välit taataksesi ruoka on yleensä se paras vaihtoehto.
Moni väittää, että kissamme ovat laiskoja sekä nirsoja. Saattavatpa ollakin, mutta se on osittain meidän ihmisten aikaansaamaa. Näin monesti käy, kun kissat ovat passivoituneita elämäänsä. Pentuna kissat innolla leikkivät ja harjoittelevat saalistamista. Mutta iän myötä, kun saalistamista/leikkiä ei enää päässytkään toteuttamaan, kissa passivoituu ja me näemme sen laiskistumisena.
Samoin ruokailu ja nirsous. Luonnossa kissa metsästäisi ruuan joka ei olisi joka kerta samaa. Kokoajan kupissa tarjolla olevalla nappulalla ”tuhoamme” monta kissalle luontaista ja ominaista asiaa; saalistamisen, nestepitoisen ruuan (esimerkiksi hiirissä valtaosa nestettä, eikä kissa luonnonmukaisesti osaa juoda tarpeeksi kun saa nesteensä ruuasta), sekä ruoka ajat (eihän luonnossakaan ruoka ole kokoajan saatavilla). Näin saamme kissastamme helposti laiskan sekä nirson, mutta sen välttääksemme voimme esimerkiksi tarjota kissallemme ruoan mieluummin vaikka virikekupista ruokailu aikoina.

Vaikka luontaisesti kissamme ei ole nirso, on makuja kuitenkin erilaisia ja oikean ruokapalkan löydät kissallesi vain kokeilemalla. Kun kissallesi sopivin palkka löytyy, tarjoa sitä vain silloin kun aktivoit kissaasi. Eli käytä tätä herkkua vain palkkana, niin kissasi tuntee harjoittelun kannattavaksi.
Oikea palkka motivoi
Oikean palkan kanssa on helppo alkaa opettelemaan asioita ja tehdä kissan kanssa vähän niin kuin vaihtokauppaa. Joko poimit kissan käytöksestä asian mitä haluat lähteä vahvistamaan tai voit vaikka houkutella kissan tekemään tai lähestymään jotain asiaa. Monille onkin helpointa käyttää kissan kouluttamisessa naksutinta, millä on helppo merkata toivottu käytös juuri sillä hetkellä, kun kissa sen tekee. Monesti me ihmiset ollaan oikean asian merkkaamisessa auttamattomasti myöhässä, niin naksutin helpottaa ja on nopeampi.
Merkkaus äänenä voi toimia myös itse ja äänenä voi käyttää vaikka ”Jes, pist, jep, tsip” yms. lyhyitä ytimekkäitä ilmaisuja, niin ettei kissa kuitenkaan säikähdä äännähdystä.
Naksutin ja äänimerkki täytyy ensin ehdollistaa kissalle niin, että kissa oppii yhdistämään ääneen, että siitä seuraa aina palkkaa/ruokaa. (Naksuttimen ja äänen ehdollistamiseen löytyy paljon hyviä ohjeita netistä).
Mitä tahansa kissalle koulutatkaan, niin muista, että sitä saat mitä vahvistat. Mitä enemmän vahvistat ja palkkaat jotain tiettyä käytöstä tai toimintoa, niin sitä vahvemmaksi se muodostuu.

Kun merkkaus ääni on opetettu kissalle, voi sen opettaa seuraamaan, vaikka kosketuskeppiä tai menemään kohti muita erilaisia kosketus pintoja ja sen avulla suorittamaan erilaisia esteitä.
Mutta voit opettaa kissan menemään esteitä myös perinteisesti ohjaamalla kissaa namikäden avulla johdattamalla.
-Ensin on hyvä kokeilla namikäden seuraamista helpoissa tutuissa paikoissa. Esimerkiksi ohjata hyppäämään sohvalle ja alas tai vaikka raapimapuuta hyödyntäen ja palkata kissaa jokaisesta hypystä, minkä se seuraa kätesi perässä.
Kun kissa on huomannut mitä käden seuraamisesta tapahtuu, on helppo lähteä kokeilemaan myös itse esteille menemistä.
Koulutit kissaa esimerkiksi käsiohjauksella houkuttelemalla, naksuttimella tai kosketuspintaa käyttäen, on pilkottava koulutus pienempiin ja helpompiin osiin. Sekä edetä vähän niin kuin portaita askel kerrallaan, helpommasta vaikeampaan päin.
Esimerkiksi agility esteiden opettelu
Ensin kissaa palkataan siitä, että se katsookin estettä. Sen jälkeen siitä, kun se lähestyy estettä ja seuraavaksi koskee sitä ja niin edelleen. Sen mukaan mikä teidän päätavoitteenne on.
Otetaan myös toinen esimerkki. Jos haluan koiralle opetettavan lelujen keräämisen koppaan, on pilkottava koulutus osiin. Ensin opettelemme lelun suuhun ottamisen (tämä pilkotaan myös osiin niin, että ensin katsotaan, sitten kiinnostutaan ja kosketaan, sekä loppu tulema otetaan suuhun), sekä vihjesanasta irti päästämisen. Kun nämä onnistuvat, vaikeutamme tehtävää hiukan ja opettelemme askel kerrallaan kuljettamaan lelua, ennen kuin voimme viimeisenä opetella laatikon mihin lelut kerätään. Opetamme myös vihje sanan, millä koira jatkossa tietää mitä häneltä pyydetään. Samalla lailla edetään kissan kanssa.
Jos kissan mielenkiinto herpaantuu tai koulutettava asia ei etene, siirryt askeleen portailla taakse päin. Eli helpotat kissaa niin, että harjoittelet vielä sitä edellistä asiaa, mitä teitte ennen vaikeampaa askelta ja siirrytte vaikeampaan, kun edellinen asia sujuu hyvin useamman toiston verran.
Jokainen este harjoitellaan ensin yksitellen ja kun kaikki esteet on harjoiteltu läpi, voidaan ottaa käyttöön kaksi estettä kerralla ja sen jälkeen kolme. Käytä alkuvaiheessa nopeaa, tiheää palkkausta jokaisen esteen jälkeen.
Myöhemmin voi jättää namin taskuun ja käyttää kättä vain ohjaamiseen ja antaa palkan suorituksen lopuksi. Koti treeneissä tämä ei kuitenkaan ole pakollista ja tärkeintä onkin teidän yhteinen tekeminen. Koirapuolella ohjauskädellä on erilainen merkitys, sekä joissain tilanteissa se voi vaikeuttaa koulutusta, jos koira seuraa kättä eikä ohjaajaa. Silloin käsi joudutaan ”häivyttämään”.
Jos namikättä ei halua ottaa käyttöön sen vuoksi, ettei kissa opi seuraamaan pelkästään kättä ja herkkua, on hyvä käyttää koulutuksessa kosketuspintaa tai vaikka Do as I do- menetelmää (kokeneemmille harjoittelijoille).
Kissa-agilityssä tärkeintä on yhdessä tekeminen ja että on mukavaa. Näin teidän välinen side vahvistuu ja luottamus kasvaa.
Virallisia agilityesteitä et lajin aloittamiseen välttämättä tarvitse, vain mielikuvitus on rajana esteiden ”rakentamiseen” kotona. Meilläkin tutustuttiin lajiin hyppimällä pahvilaatikoista ja kukkakepeistä tehtyjen esteiden ylitse.
Lajiin tutustumisen jälkeen on hyvä siirtyä oikeille esteille. Animal active valmistaakin tilaustyönä myyntiin kissojen agility esteitä ja toimitamme ne kotiin ympäri suomen.
Palveluihimme kuuluu myös kissojen kotikäynnit ja koulutukset, erilaiset kissatapahtumat, -esitykset sekä luennot. Koulutamme myös kissoja ja muita eläimiä mainoksiin ja elokuviin. Toteutamme myös virallisia kissa-agility kilpailuja Pohjois-Suomessa yhdessä suomen agility kissat ry;n kanssa.

Oikein maukkaita treeni hetkiä
ja olkaa ahkeria!
Tassutellen
Jenni, Animal active
[…] Kissan kouluttaminen sekä Kissa-agility […]
[…] Eläinkoulu Välkyn nettisivuille Eläinkoulu Välkky Facebookissa Eläinkoulu Välkky Instagramissa Vanhempi artikkeli kissan kouluttamisesta ja agilitystä […]
[…] Taiantassut Instagramissa Kissan kouluttaminen ja agility artikkeli […]
[…] Sari ja kuva, eläimellistä viestintää Agility kissojen sivusto Eläimellistä viestintää IG Kissantassut IG ”Kissan kouluttaminen ja kissa agility” artikkeli […]