Rescue kissasta tuli karavaanari ja koira ihmisen sydän suli kissoille. Karavaanari Paula kertoo omin sanoin miten koira ihmiselle syntyi ajatus kissoista ja miten rescue kissasta tuli karavaanari, sekä mitä kaikkea se häneltä vaati. Annetaan siis uskomattomalle Paulalle ja ihanalle karavaanari kissalle Täblälle tällä kertaa vapaus kertoa omin sanoin miten kaikki alkoi. Ja kiitämme että saamme jakaa tämän ihanan innostavan tekstin rescue kissoista jotka voivat oppia karavaanailemaan! :
Olen Paula, pienen kummityttöni mukaan olin Pau-Hau. Olen koiraihminen, en (ollut) kissanainen. Ovathan kissatkin aivan liiankin ihania, lähipiirissä niitä on. Liityin Kissat-ryhmään vuodeksi vakoilemaan, mitkä ovat ne kaikki lukuisat syyt, miksi en mitenkään pysty tarjoamaan kissalle sopivia olosuhteita. Sen lisäksi, että olen karavaanari ja ”kissahan nyt stressipissaa heti, jos juomakuppi on väärässä paikassa tai jos sitä siirtää”. OMG! Ei tule kuuloonkaan! Ai, niin. No eihän tullut sekään, että nainen vetää (ja peruuttaa) matkailuvaunua, itsekseen… Minä Pelle Peloton se siis innostun yleensä aina ”vääristä asioista” ja sitten käykin toteen, etteivät ne vääriä olekaan. Ei huono. Ne asiat tekevät onnelliseksi. Karavaanari kollegat ovat saaneet oppia, että minäkään en peruuta vaunua puuhun eikä koko bensa-asema mene kumoon, kun kurvailen paikalle. Minä puolestani olen saanut oppia, että heillä on mukanaan kissoja, jotka nauttivat täysillä olostaan. Stressistä ei tietoakaan. Mitä ihmettä?!?
Sittenhän se kissakuume sillä periaatteella karkasi käsistä aivan tassuiksi. Tokihan minun pitää ottaa joku, jonka ottamisessa on muutenkin ideaa. Siis rescue eläintiimiltä, kuolemalta pelastettu. Sellainen ulos syntynyt, ulkoa loukutettu, joka ei ole aikaisemmin ollut ihmisasunnossa ja joka sähisee ihmiselle 😀 Minun, jolla ei ole ennen ollut kissaa. Ja jolla on jo 2 koiraa, sekin vielä. Kissaparka vai me parat? Niin minulle tuli siis maailman ihanin mustavalkoinen kissanpentu, Täblä. Sen verran katsoin mallia kissaa tarhalta hakiessani, että laitoin kotona aluksi turvapaikkana toimivaan saunaan pedin, kupit ja hiekkalaatikon justiinsa samaan järjestykseen.
Täblän kesyyntyminen
Täblä kesyyntyi ja tottui koiriin aika äkkiä (noin 1-2 kk), koska en uhrannut ajatuksia stereotypioille eikä Täbläkään tiennyt, että kissan ei kuulu alkaa elää niin. Enkä aikonut sille sitä kertoakaan. Laitoin sille valjaat ensin vaan lattialle myttynä näytille ja leikittiin niillä. Nyt se tulee syliin heti laittamaan valjaat päälle, kun otan ne esiin, innokkaammin kuin koira. Valjaat ovat sellaista mallia, että kaulaosa on portaattomasti säädettävissä, pienemmäksi kuin pää. Niistä ei pääse pyristelemään irti, villimpikään kaveri. Tämä todellakin on testattu (lue: alku aina hankalaa). Tosin, kun valjaat laittaa kissalle päälle ja säätää muka, niin sitten kun siihen laittaa taluttimen kiinni, kissasta häviää vielä puolet eli se venyy kuin purukumi. Sitten siis uusi kiristys.
Kuljetushäkkiin totutin Täblän ensin sisällä, koira porkkanan kanssa näytti mallia ja sekös kissaa harmitti. Kissan kanssa näköjään toimii käänteispsykologia valtavan hyvin. Et pääse sinne, et saa mennä, ei ole sinun vuoro ja sinnehän se sitten ihan välttämättä haluavat. Seuraavaksi oltiin häkissä pieni hetki kerrallaan liikkumattomassa autossa jne. Matkahäkissä on riippumatto, vesikuppi, peti, tuuletin, lämpömittari ja hiekkasanko ja mukavaa matkaseuraa.
Kissan totuttaminen näytti aina ensin aika mahdottomalta, mutta kun kokeilin uudestaan (ja uudestaan), edistys oli aika huikeaa. Täblä alkoi oikein odottaa kaikkea uutta, joka päivä jotain pientä.
Kissa on aluksi kovin varovainen ja näyttää tosiaan siltä, että tästä ei taida tulla mitään. Sitten hetken päästä on kuin aina olisi ollut sitä mieltä, että näillä mennään eikä meinata.
Mitä jos kissa karkaa?
Luin lisää, tutkimuksia kissan pitämisen problematiikasta. Ne mokomat karkailee. Että mitä, jos se tapahtuisi kaukana kotoa, varsinainen kauhuskenaario. Rupesin väsäämään Täblälle matkailuvaunuun ensitöikseni turvallista paikkaa, että kun karavaanin ovi aukeaa, niin siellä ei ole ”villikissa” ensimmäisenä menossa minnekään. Penkin tilalle oma paikka katosta lattiaan, hiekkalaatikko, juoma- ja ruokakupit, kiipeilypuu, raapimalauta, riippumatto ja nukkumakaappi + lämpömatto. Siitä tuli niin viihtyisä, että Täblä menee sinne aina muutenkin, kunhan vaan luukku on auki.
Olen nyt reilun vuoden nauttinut ihan parhaasta matkaseurastani, kissasta ja kahdesta koirasta. Pakkasella villapaita on mieleinen vaunun lämpiämistä hetken odotellessa. Hiiretkään eivät ole enää tupanneet vaunuun. Täblä rakastaa (vain) koiria, eikä vielä tiedä että valkoinen uusi, ärsyttävä kissamummo tulokas Muumi (kodinvaihtaja jatkoajalla) liittyy matka seuraamme jatkossa ja että Täblänkin mielestä se tulee olemaan jossain vaiheessa ihan ok, hyvä tyyppi. Ei epäilystäkään.
Kissoillani ja koirillani on sirut, jotka on rekisteröity turvasiru.fi-järjestelmään. Niillä on pannoissa ja valjaissa puhelinnumero (kevyt, muovinen, kilisemätön laatta löytyy esim. www.laser24.fi + loistava asiakaspalvelu). Kissat ovat steriloituja ja rokotettuja. Kissoilla on Tractive-pannat kaikissa siirtymissä. En koskaan avaa kuljetushäkin ovea, elleivät vetoauton ovet ole kiinni ja kissa ensin taluttimessa. Kun roudaan tavaroita vaunuun tai sieltä pois, kissat ovat omissa tiloissaan, josta ei pääse mitenkään livahtamaan. Toiseksi tilaksi verkotin vessan oviaukon, käyttö on vain hetkittäistä. Kun lähden esim. koirien kanssa lenkille ja kissa on vapaana vaunussa, suljen reitin ulko-ovelle sermillä.
Ja rescue kissasta tuli karavaanari
Siitä alkoi huoleton reissaaminen. Vaunuilemme vapaa-ajat, harrastus- ja työreissut ympäri vuoden. Kissa on aivan loistava matkakumppani. Vaihtuvat maisemat, joita saa tiirailla tutusta ja turvallisesta paikasta (kaikki ikkunat ja ovi on verkotettuja, ikkunalla on tähystyshyllykkö), riittävät väsyttämään pikku kissapedon henkisesti ja väsynyt kissa on ilmeisen onnellinen kissa. Tutuksi tulleissa paikoissa kissa myös ulkoilee valjaissa mielellään. Tiedättehän että kissaa ei saa jättää kotiin yksinään, vaan sen kunto on tarkistettava vähintään kerran 24 tunnin sisään, mieluummin useamminkin. Se voi vaikka sairastua, vaikka muuten pärjäisi hyvin yksinään. Kissan kanssa tietysti reissataan eläimen ehdoilla, ajetaan sopivan lyhyitä mukavia matkoja. Matkailuvaunun kanssa se on helppoa. Varaan aikaa vähintään puolet enemmän, ja pyrin yöpymään 100-250 km:n välein. Huolehditaan, etteivät lemmikit karkaa, että ne eivät palele eivätkä läkähdy.
Seikkailut odottavat 🙂
Terveisin Paula
kleinspitzit Nuu Nuu ja Humppa
kissat Täblä ja Muumi
[…] Rescue kissasta tuli karavaanari […]